Blogi
Ajatuksia vihreämmästä kunnastaHyvinvointialueet tarvitsevat osallisuutta ja demokratiaa
Suomalaisten usko vaikutusmahdollisuuksiin on hiipunut synkkiin lukemiin. Aluevaalien äänestysprosentti oli valtakunnallisesti alle 50%. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella äänestysprosentti oli vain 39,3%. Luottamusta demokratiaan on vahvistettava ja...
Niukkuuttakin jaettaessa kyse on arvovalinnoista
Talousneuvotteluissa keskeisin kysymys kuuluu, mitkä arvot rahanjakoa ohjaavat. Kasvatus- ja opetustuskenttä on lopen uupunut niukkuuden sekä riittämättömyyden keskellä. Lapset ja nuoret voivat entistäkin huonommin, eikä riittävää tukea aina ole tarjolla. Suomi...
Lapsella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa
Suomi on monessa mielessä lapsen oikeuksien edelläkävijä aina alkaen neuvola-, lapsilisä- ja varhaiskasvatusjärjestelmästä. Olemme historiallisesti panostaneet lapsiin ja nuoriin ymmärtäen, että koulutus on tulevaisuusinvestointi. Hyvääkin järjestelmää on edelleen...
Työntekijöiden arvostus ja autonomia ovat parasta pitovoimaa
Työhyvinvointi on aikamme merkittävimpiä ratkaisuja kuormittuneiden alojen henkilöstöpulaan. Palkalla on väliä, mutta raha ei korvaa hyvinvointia. Niin sotehenkilöstöä kuin kasvatus- ja opetuskenttää paljon kuunnelleena, nousee jatkuvasti huolenaiheeksi riittävien...
Luontokato on pysäytettävä -taloudellista kestävyyttä ei ole ilman ekologista kestävyyttä
Luonnon ennallistamiskeskusteluissa tuntuu unohtuvan, että Suomi on jo sitoutunut luonnon ennallistamisen tavoitteisiin. Näissä tavoitteissa on vain epäonnistuttu kerta toisensa jälkeen. Syyt luontokatoon ja keinot sen pysäyttämiseksi ovat tiedossa. Suomesta löytyy...
Inkluusio -väärin ymmärretty ihmisoikeus
Keskustelu koulujen inkluusiosta käy jälleen kuumana. Asiaa on puitu jo kymmenen vuotta ja valitettavan usein joko tai -akselilla. Mielipiteet pyörivät sen ympärillä, tarvitaanko pienluokkia vai ei. Inkluusio on kuitenkin hyvin laaja käsite, jossa tavoitellaan...
Liikkumattomuus ja mielenterveyden ongelmat ovat kansanterveydellinen uhka
Hyvinvoinnin edistäminen on jatkossa sekä hyvinvointialueiden että kuntien vastuulla. Liikkumattomuus ja mielenterveysongelmat ovat kansanterveydellisiä uhkia ja niiden voittamiseksi on tehtävä välittömästi vaikuttavia toimia monelta suunnalta. ...
Nyt on rohkeiden uudistusten aika
Vuosikausia jatkunut vääntö on saatu päätökseen ja vihdoin myös hyvinvointialueiden aluevaltuustot on valittu. Aluevaltuutetuille on asetettu järisyttävän suuret odotukset. Kaikki pitäisi säilyttää, palveluita parantaa ja monipuolistaa, rakentaa uusia paloasemia ja...
Lapset ja nuoret eivät voi odottaa!
Lasten hyvinvoinnin edistäminen edellyttää jatkuvia, pitkäjänteisiä päätöksiä ja tekoja. Päätösten tulee kestää myös vaikutusten arviointi. Tässä huomio on kiinnitettävä siihen, miten päätökset vaikuttavat lasten ja nuorten tulevaisuuteen, sekä mitä vaikutuksia niillä...
Hyvinvointialue tulee ja meidän on tehtävä siitä paras mahdollinen
Keskustelu siitä, onko tuleva hyvinvointialue Keravalle tai Vantaalle hyväksi vai pahaksi, on ohi. Keravan ja Vantaan yhteinen hyvinvointialue tulee - ja meidän tehtävämme on tehdä siitä meille paras mahdollinen. Sote-uudistuksen keskeisimpänä tavoitteena on edistää...
Lasten liikkumista ja seurojen elinvoimaa on tuettava
Keravan taloustilanne on tiukka. Sopeutuksilta ja leikkauksilta ei voi välttyä. On kuitenkin arvovalinta, mistä leikataan ja kuinka paljon päätösten vaikutukset kohdistuvat juuri lapsiin ja nuoriin. Kohtuuttomien salivuokrakorotusten lisäksi leikattiin myös...
Terveisiä valtuustosta
Eilen valtuustossa päätettiin veroista. Keravalaisille ei ole vielä avoimesti tiedotettu, mitä leikkauksia sopimus sisältää, jos veroja ei maltillisesti koroteta. Vihreiden ryhmä teki muutosehdotuksen tuloveron maltilliseksi nostamiseksi suurten leikkausten sijaan....
Strategiat teoiksi
Ensi viikolla vietetään lasten oikeuksien viikkoa. Miten tuemme ja edistämme konkreettisesti lasten ja nuorten hyvinvointia Keravalla? Kiristynyt taloustilanne on vetänyt aika vakavaksi. Lasten hyvinvoinnin edistäminen vaatii jatkuvia, pitkäjänteisiä päätöksiä ja...
Historiallinen sote-kokous ja huolia kentältä
Eilen illalla oli historiallinen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous. Päätimme viimeisen kerran soten talousarviosta. Seuraavan budjetin laatii uusi tammikuussa valittava aluevaltuusto. Päätös talousarviosta oli henkilökohtaisestikin hyvin merkityksellinen, sillä...